Joulu on yksi suloisimmista juhlapäivistä, ja se liittyy monien ihmisten rakkaimpiin muistoihin lapsuudesta.
Minua on esimerkiksi kummitellut kaunis muisto jouluaatosta maalla isoäitini kanssa. Olin siellä isoäitini, äitini ja kahden veljeni kanssa. Tietysti paikalla oli myös perinteinen virolainen joulukuusi upeine koristeineen, jokaisella eri värillä ja kuviolla. Lisäksi joulukuuset koristeltiin aidoilla kynttilöillä, mikä lisäsi joulun odotuksen jännitystä. Odotimme ja odotimme joulupukkia veljieni kanssa, kun äitini jossain vaiheessa radion kuuntelun sijaan laittoi kasetin soittamaan joulumusiikkia, jonka luulimme tulevan radiosta, ja sieltä kuulimme hevosten ja reen, niiden kellojen soivan yhdessä, mikä loi jännittävän tunteen, että hän saapuisi minä hetkenä hyvänsä.
Mutta sitten äitini sanoi, että joulupukki oli tuonut meille lahjoja, mutta meidän piti löytää ne itse. Huoneiden etsintä aloitettiin tosissaan, ja jokainen kaappi ja pöytätaso tutkittiin. Mutta lopulta jokainen lapsi löysi lahjansa eri ovien takaa. Se oli yksi rakkaimmista muistoistani, joka on edelleen sydämessäni, ja toivon, että jonain päivänä, kun omat lapseni ovat aikuisia, olen voinut jättää ainakin yhden jouluaaton heidän sydämiinsä miellyttävimpänä muistona, josta he voivat kertoa lapsilleen ja lastenlapsilleen.
Toivotan kaikille ihanaa joulua! - Päätoimittaja Sirli Heinmets
"Asimme maaseudullamme. Joulua odotettiin kuin Jumalan siunausta. Erityisen mielenkiintoista oli pohtia lahjoja maalaistalossa. Emme juokseneet kauppaan, meillä ei ollut rahaa siihen, mutta teimme käsitöitä. Äitimme kutoi sukkia ja käsineitä, joita siskoni ja minä yritimme jäljitellä nukkeja neulomalla."
Muisto lapsuuden joulusta vuonna 1965
Koska lelutehdas oli aivan vieressä, joulukuusen alle ostetut lelut ostettiin sieltä. Naapurin tyttö asui alakerrassa ja hänellä oli jo saksalainen nukke, jonka hän oli laittanut ikkunaan. Se sai minut mustasukkaiseksi, halusin jopa sellaisen nuken. Tänä vuonna saimme kehrän ja kaksi nukkea puun alle - oi mitä iloa ja onnea."
Lapsuuteni alkoi 60-luvun alussa. Asuimme vastapäätä Pärnamäen hautausmaata. Minulla oli tämä joulupukki, takki ja hattu selässäni. Viron kansallisvyö takkiin ja tietysti pieni nippu tikkuja (tuhmalapsille!). Pelkäsin silti hieman joulupukkia... enkä aina ollut "hyvä lapsi". Huone haisi isoäitimme jouluruoalta. Muistan, että meillä ei ollut lupa viettää joulua, mutta meidän kylässä se oli jotenkin erilaista. Kun olin koulussa, menimme kouluun joulun aikaan, mutta muistan edelleen sen kirkkaan joulutunteen. Kun tulin illalla koulusta kotiin, isoäitini leipomat piirakat, piparkakut ja muut jouluruoat tuoksuivat ihanalta.
Siellä oli myös mandariineja ja appelsiineja. Ja kerran äitini oli ostanut jostain kokonaisen ananaksen (silloin ne olivat vielä halpoja, mutta jostain niitä silti sai). Kun seuraavana päivänä menin kouluun, melkein puolella luokasta oli vielä jotain jalassa tai uudet saappaat jalassa tai uudet hanskat kädessään. Emme voineet puhua joulusta. Kun joku kysyi mistä he saivat tavarat..., he sanoivat tuoneensa ne.
Jopa opettajat tiesivät, mikä päivä oli edellisenä päivänä. Joulukoristeemme olivat enimmäkseen lasipalloja ja valkoisia joulukynttilöitä. Isoäidin huoneessa oli yleensä isompi joulukuusi ja meidän huoneessa pieni, joka oli pöydällä tai jopa katossa, jossa oli koukku erityisesti sitä varten. Joskus puuhun laitettiin myös paratiisin omeniksi kutsuttuja hedelmiä ja kirsikkaluumuja, jotka myös näyttivät hyvältä puussa. Toistaiseksi minulla on vain hyvin pieniä joulukuusikoristeita, jotka oli tarkoitettu hyvin pienelle muovipuulle, jonka lapset saivat koristella.
Muisto joululta 2017
Olen yksin poikani kanssa. Joulu on aina ollut minulle aika surullinen juhla, koska minulla ei ole perhettä tai läheisiä, joiden kanssa viettää sitä. Yritän aina antaa pojalleni mukavan lahjan, aina kun mahdollista. Haluan silti hänen tuntevan iloa. Muta. Kuitenkin. Minulla on yksi muisto joululta 2017!
Yksi lapsuuden ystävistäni muutti perheensä kanssa Saksaan, kun olimme pieniä. Mutta silti kommunikoimme ja pidimme yhteyttä.
Tyttöystäväni kirjoitti minulle marraskuussa 2017 ja ajattelin ensin, että se oli vitsi. Hän nimittäin tarjoutui antamaan minulle ja lapselleni lentoliput tapaamaan häntä jouluksi. Tehtäväni oli järjestää ja lähettää meidät Riian lentokentälle ja myöhemmin takaisin, ja tietysti varmistaa, että meillä on henkilöllisyystodistukset lentoa varten. Mietitty ja tehty. Se tuntui uskomattomalta, kunnes saavuimme perille. Joulukuussa, muutama päivä ennen joulua, lensimme Frankfurtiin, missä tyttöystäväni odotti minua ja poikaani lentokentällä. Ilo nähdä toisemme uudelleen niin monen vuoden jälkeen oli niin iso ja uskomaton, että se oli totta, aloin itkeä. Vietimme poikani kanssa upeat kaksi viikkoa tyttöystäväni ja hänen perheensä kanssa, ja tunsin paljon rakkautta ja huolenpitoa heidän perheensä taholta, jota olin kaivannut niin kauan. Lapsella oli myös hauskaa siellä! Olin iloinen hänen puolestaan ja olin onnellinen itsestäni, että sain tuntea tunteita, joita joulun aikaan tarvitaan. Tämä oli paras syntymäpäivä- ja joululahja minulle ja tyttöystävälleni, joilla molemmilla on syntymäpäivä joulukuussa. He ovat kuin toinen perheeni, mutta kaukana ja oli niin sääli lähteä. Mutta tuon joulun muisto ja muisto seuraavat minua ja poikaani ikuisesti! Toiveet toteutuvat joskus yllättäen ja ihmeitä voi tapahtua. Mutta mitä joulu tuo tullessaan tänä vuonna? En tiedä, mutta teen parhaani varmistaakseni, että lapsellani on hauska joulu!
Toivotan kaikille menestystä ja salaisten toiveiden täyttymistä! - Maris.B